Laulunopetus

 

Laulutunneilla opit käyttämään ääntäsi tasapainoisella ja kestävällä tavalla. Laulunopetuksen ja oman harjoittelusi ansiosta lauluäänesi vahvistuu ja saat oman äänesi mahdollisuudet käyttöön. Kiinnostuksesi mukaan laulutunneilla voidaan laulaa klassista musiikkia  (lied, ooppera, oratorio) tai rytmimusiikin eri tyylilajeja (pop, jazz, blues, iskelmä, musikaalit). Lauluja lauletaan kulloisenkin musiikkityylin mukaisesti ja sellaisella soundilla kuin kyseiseen tyylilajiin kuuluu. Laulunopiskelijan oma äänenväri on silti aina lähtökohta kaikessa laulamisessa. Laulustudion opetuksen yksi tärkeimmistä tavoitteista on oikean ääntöbalanssin toteutuminen laulunopiskelijan äänessä. Tämä tarkoittaa sitä, että musiikin tyylilajista riippumatta pyritään mahdollisimman vahvaan ja hyvältä kuullostavaan soundiin, mutta turvallisesti tuotettuna, niin että ääni voi hyvin eikä rasitu käytöstä.

Opetuksessa pureudutaan oikeanlaiseen hengitystekniikkaan, joka on kaiken laulamisen perusta. Lisäksi tunnilla paneudutaan keskivartalon lihasten käyttöön, minkä ansiosta äänesi ei väsy laulaessa. Kurkun, leuan ja kielen alueelle haetaan sopiva rentous, jotta laulaessa ei tunnu epämukavaa kiristymisen tunnetta. Myös laulujen tulkintaa harjoitellaan. Jos laulunopiskelija on menossa esiintymään, voidaan tarvittaessa tehdä esiintymisvalmennusta. Opetusta tarjotaan maanantaista perjantaihin klo 14:n ja 20:n välillä, osoitteessa Humalistonkatu 17 B, lähellä Turun päärautatieasemaa. Tällä hetkellä laulustudiolla on vakioajat syksylle täynnä. Jos aikoja vapautuu syksyn aikana, ilmoittelen niistä täällä sekä laulustudion Facebook-sivuilla.

Voit olla vasta-alkaja tai sitten jo pidemmälle ehtinyt laulunopiskelija. Opetuksessa edetään laulunopiskelijan oman tavoitteen mukaan. Joku saattaa haluta vain harrastaa laulua omaksi iloksi, toinen saattaa tähdätä ammattilaulajaksi esiintymislavoille. Olen nähnyt näiden laulunopetusvuosieni aikana, että kaikki todella voivat kehittyä laulamisessa. Ei siis tarvitse osata laulaa, ennen kuin voi tulla tunnille. Nykytutkimuksen valossa tiedetään, että sävelkorvakin kehittyy, kun sitä harjoitetaan oikealla tavalla. Se entisaikojen ajatusmalli, että ainoastaan valmiiksi sävelpuhtaasti laulavilla olisi "oikeus" kehittää ääntään, on nykyajan valveutuneessa laulupedagogiikassa todettu vanhanaikaiseksi.

Laulunopetuksen alaikäraja on 15 vuotta, yläikarajaa ei ole. Pääsykokeita tai erityisiä pääsyvaatimuksia ei ole, mutta laulunopiskelijalla on hyvä olla motivaatiota äänensä kehittämiseen. Laulustudiolla annetaan opetusta pääasiallisesti yhdelle henkilölle kerrallaan, mutta säännöllisesti käyville on olemassa myös ryhmäohjelma, jossa yksilötuntien lisäksi on 2-3 hengen ryhmätunti kerran kuussa. 

Täältä löydät laulunopetuksen hinnaston.

Laulutuntien peruutusehdot:

Jos et pääse sovitulle laulutunnille, laulutunti tulee perua edellisenä iltana klo 20 mennessä lähettämällä tekstiviesti opettajalle numeroon 041-722 5830. Sähköpostitse tehty peruutus tulee tapahtua jo aiemmin eli vähintään 24h ennen laulutuntia. Jos peruutus tulee myöhemmin, suunniteltu laulutunti katsotaan pidetyksi ja siitä menee kyseisen tunnin veloitus. Esim. jos sinulla on 5 laulutunnin paketti, veloitus on 39€. Pienryhmäohjelman peruutusehdot poikkeavat pakettien peruutusehdoista. Niistä löydät lisää tietoa hinnastosta.

 

Opetusta tarjotaan myös englannin ja saksan kielellä. Singing lessons also in English. Gesangsunterricht auch auf Deutsch.